Puheenvuoro: Turun Nuorkauppakamari kutsuu tänä vuonna samaan pöytään

19.01.2023

Mikä olisi ajankohtaista maailmalla ja toisaalta omassa kotikaupungissamme? Entä mikä voisi koskettaa ihan jokaista ja yhdistää niin ihmisiä, yrityksiä kuin yhteisöjä? Mietin myös taustaani pohjalaisena maatalon tyttönä ja asioita, joista kotikaupunkini Turku tunnetaan maailmallakin. Lopulta vastaus löytyi nenäni edestä, lautaselta. Se olisi ruoka.

Tänä vuonna Turun Nuorkauppakamari kutsuu samaan pöytään. Samassa pöydässä ovat menneen ja tulevan taitekohta: toivottavasti paluu kohtaamisiin, tapahtumiin ja yhdessä läsnä olevaan tekemiseen. Samassa pöydässä pohditaan ruuan näkökulmia toki maistuvasti ja uutta oppien, mutta myös tuoreella ja erilaisella näkökulmalla: lähdemme liikkeelle henkilökohtaiselta tasolta jatkaen paikalliseen ja alueelliseen tasoon. Loppuvuosi huipentuu kansainvälisiin näkökulmiin: mitä muualla jo tapahtuu ruuan rintamalla, miten ”muualla” vaikuttaa meihin.

Yhteiskuntavastuu on yksi järjestömme näkökulmista, johon myös paikallisena kamarina haluamme tarttua: olemme samassa pöydässä eri lähtökohdista. Kiistaton totuus on, että vaikka hyvä ruoka kuuluu kaikille, kaikilla ei kuitenkaan ole siihen varaa. Vaikka nuorkauppakamari ei olekaan hyväntekeväisyysjärjestö, voimme olla mahdollistaja: liike-elämää edistävät projektit voivat edistää myös yhdenvertaisuutta.

Kamarimme omassa toiminnassamme haluan tänä vuonna kannustaa jäsenistöämme ennen kaikkea tekemiseen, sillä kamarimme voima on sen jäsenistössä. Kun vahvalla osaamisella ja asiantuntijuudella varustetut johtamistehtävissä olevat jäsenemme saavat kamarissa luvan heittäytyä, kokeilla ja oppia yhdessä tehden, syntyy paitsi laadukkaita tapahtumia meille jäsenille, myös projekteja, joilla rakennetaan ja tuetaan Turun liike-elämää.

Tänä vuonna haluamme rakentaa myös uudenlaista yhteistyötä yhteistyökumppaneidemme kanssa. Tuomalla saman pöydän ääreen eri aloilla toimivia kumppaneitamme, haluamme kehittää uusia, mielenkiintoisia palvelukonsepteja.

Hyvä ateria valmistellaan huolella ja on parasta seurassa nautittuna. Yhdessä aktiivisen ja erinomaisen hallituksen kanssa olemme saaneet jäseniltä tulleiden ideoiden ja ajatuksien pohjalta rakentaa runsasta ja monipuolista kattausta tälle vuodelle, joka täydentyy vuoden aikana. Vuoden mittaista makumatkaamme voit seurata kamarimme eri kanavissa (Facebook, Instagram, LinkedIn) ja ehkä mekin tapaamme vielä Samassa pöydässä.


Anna Kotamäki
Turun Nuorkauppakamarin puheenjohtaja 2023

#jciturku #jcisamassapöydässä