
Eskaaderi 2025
Vuoden 2025 Eskaaderia vietettiin Korpströmin Saaristokeskuksessa
Elokuun ensimmäinen viikonloppu tarjosi juuri sellaista säätä, mitä koko kesä odotetaan – aurinko paistoi, meri kimalteli ja eskaaderi suuntasi kohti Korpoströmiä.
Perjantaina osa kamarilaisista aloitti tunnelman nostatuksen jo Ruissalon Telakalla, missä päästiin muun muassa ihailemaan klassisia 8mr-veneitä ennen tulevaa MM-kisaa.
Lauantaina aamulla jatkettiin Eskaaderia veneillä kohti Korpoströmin Saaristokeskusta. Matkaan lähti Turun Nuorkauppakamaerin jäseniä ja senaattoreita perheineen. Edessä oli kuusi tuntia vesillä purjehtien.

Korpoström otti Turun Nurkauppakamarin vastaan lämpimän rauhallisena. Ilta kului hyvin syödessä, pienimpien kanssa hiekkalaatikolla, saunassa ja laiturilta hypellen. Lopulta ilta vaihtui yöksi veneissä höpötellessä – eikä kelloon katsottu.
Sunnuntaina päästiin purjehtimaan takaisin vielä upeammassa kelissä. Legendaarinen Eskaaderi oli jälleen kerran yksi kamarivuoden kohokohdista niin kamarilaisille kuin perheen pienimmille.







