Suomen nuorkauppakamarien kansallinen vaalikokous Turkuun

04.05.2016

Suomen nuorkauppakamareiden (SNKK) kansallinen vaalikokous 2017 järjestetään 13.-15. lokakuuta 2017 Turussa. Turun Nuorkauppakamari voitti tapahtuman järjestelyoikeudet tiukassa äänestyksessä, joka käytiin huhtikuussa SNKK:n vuosikokouksessa Salossa. Turkuun odotetaan viikonlopuksi noin tuhatta kävijää. Kiss My Business -nimeä kantavan tapahtuman pääasiallisena kokouspaikkana toimii Logomo.

Kansallisen vaalikokouksen järjestelyoikeuksista käytiin tiukka kisa kahden hakijatahon välillä. Oikeuksia tavoitteli myös Pirkanmaan ja Jyväskylän nuorkauppakamarien yhteenliittymä, jonka suunnitelmissa oli järjestää tapahtuma Himoksella.

– Kisa järjestelyoikeuksista oli todella tiukka, ja saimme jännittää loppuun saakka, toteaa Turun nuorkauppakamarin puheenjohtaja Daniela Knif-Kiviniemi. Uskon, että voittomme ratkaisivat ennen kaikkea raikas ja kiinnostava sisältö sekä houkutteleva kokouspaikka. Myös Turkua itsessään pidetiin vetonaulana.

Kansallinen vaalikokous on yksi vuoden suurimmista Suomessa järjestettävistä nuorkauppakamaritapahtumista. Se kokoaa yhteen Suomen nuorkauppakamarien jäseniä, senaattoreita ja yhteistyökumppaneita, ja Turkuun odotetaan noin tuhatta kävijää. Kiss My Business ‑vaalikokouksessa järjestetään business hackatonia, kovatasoisia koulutuksia ja seminaareja sekä valitaan seuraavaksi vuodeksi SNKK:n keskusliiton kokoonpano.

– Olemme erittäin iloisia saadessamme isännöidä Suomen Nuorkauppakamarien kansallista vaalikokousta Logomossa vuonna 2017. Logomossa käsikädessä kulkevat päivittäin business, uudet innovaatiot ja erilaiset elämykset tapahtumien kautta, kertoo Logomon myyntijohtaja Maarit Hurme. On hienoa päästä esittelemään tämä Turun ylpeys ja palkitusti Suomen paras tapahtumatalo myös muille suomalaisille delegaateille.

Suomen nuorkauppakamarien tulevassa strategiassa vuoden 2017 painopisteenä on erityisesti työelämätaitojen kehittäminen. Suomen nuorkauppakamarit haluaa luoda parempaa johtajuutta ja työelämää jäsenten avulla, yhdistää liike-elämän, hallinnon ja aktiiviset kansalaiset sekä tehdä projekteja, jotka tukevat talouskasvua, investointeja sekä Suomessa tuotettavaa osaamista ja palvelua. Tavoitteena on myös rikastaa jäsenten ajattelua ja laajentaa ymmärrystä. Kiss My Business tukee näitä tavoitteita.

Kiss My Business -tapahtumassa järjestettävässä business hackathonissa tiimit saavat ratkottavakseen todellisia yritysten kasvua tai kehittymistä hidastavia haasteita. Hackathonissa ideoidaan, testataan ja kilpaillaan siitä, kuka keksi parhaimmat ratkaisut haasteen selättämiseksi. Ratkaisut luovutetaan yrityksille, jotka voivat toteuttaa ne halutessaan. Tämä lisää kamariprojektina paikallista liiketoimintaa ja kasvua sekä opettaa osallistujat nopeatempoiseen ideointiin, tiimityöskentelyyn ja ratkaisujen muodostamiseen.