Pop-Up Turku hankkeelle kansainvälistä tunnustusta

04.06.2016

Turun Nuorkauppakamarin Pop-up Turku -projekti palkittiin nuorkauppakamarien Eurooppa -palkinnoilla lauantaina 18.6. Tampereella. Pop-up Turku -projekti sai Best Local Community Empowerment Project -palkinnon sekä The Most Outstanding Local Project -palkinnon.

Tampereella 15.-18.6.2016 pidetyssä nuorkauppakamarien  Eurooppa-kokouksessa jaettiin palkintoja erinomaisesta ja esimerkillisestä nuorkauppakamaritoiminnasta. Lauantai-iltana pidetyssä gaalassa jaetuista palkinnoista Suomeen tuli neljä, joista kaksi Turun Nuorkauppakamarille Pop-up Turku -projektista. Pop-up Turku palkittiin parhaana projektina sekä parhaista parhaimpana projektina eli palkituista eniten pisteitä saaneena.

Pop-up Turku -projekti edusti nuorkauppakamaritoiminnan ydintä, paikallista elinkeinoelämää vahvasti tukevana projektina. Projektin myötävaikutukset paikalliseen elinkeinoelämään ovat olleet aidosti nähtävissä. Lisäksi hyvin konseptoituneena projektina Pop-up Turku toimintaa on mahdollista jakaa ja kopioida muiden kamarien käyttöön ja toteuttaa myös muualla Euroopassa, paikallisesti.

– Muutamat  nuorkauppakamarit Euroopasta ovat pyytäneet lisätietoja hankkeen toteuttamiseksi. Upeaa, että projekti huomioidaan nyt kansainvälisillä palkinnoilla toteaa Joonas Suominen Pop-Up Turku -hankkeesta.

– Sen lisäksi, että projektimme palkittiin, keräsi se myös suurta kiinnostusta muissa Euroopan nuorkauppakamareissa. Lähitulevaisuudessa luomamme konsepti tullaan näkemään mahdollisesti ainakin Tšekeissä ja  myös naapurimaassamme Ruotsissa lisää Janne Puurunen palkintotilaisuuden jälkeen.

Pop-up Turku -projektissa on tarjottu yrittäjille mahdollisuus käyttää Turun kaupungin keskustan tyhjiä liiketiloja ilmaiseksi 1-7 päivän ajan ja siten madallettu ydinkeskustassa yrittämisen kynnystä. Projektin vaikutuksesta keskustassa on tyhjiin liiketiloihin solmittu uusia vuokrasopimuksia ja näin on silminnähden saatu elävöitettyä Turun kaupungin ydinkeskustaa.

Nuorkauppakamaritoimintaa on yli sadassa maassa. Eurooppa-kokous keräsi Tampereelle lähes 1800 osallistujaa eri puolilta Eurooppaa.