Vuoden 2020 Turun Kehittäjä on Visit Turku

20.11.2020

Turun Nuorkauppakamari on myöntänyt vuoden 2020 Turun Kehittäjä -palkinnon Visit Turulle. Valinnassa painoivat ajankohtaiset toimet elinkeinoelämän tueksi.

Visit Turun valinnassa korostettiin pitkäjänteistä työtä elinkeinoelämän tukemisessa ja toisaalta myös ajan hermolla toimivia tekoja; vuonna 2020 Visit Turku oli vahvasti mukana suosittelemassa Ruissalon Maininkia mukaan Netflixin Unelmien näköalaravintolat (Restaurants on the Edge) -ravintolasarjaan. Myös korona-ajan tuomiin muutoksiin Visit Turku on reagoinut nopeasti.

– Visit Turku on tehnyt merkittävää työtä edistämällä myynnillisesti ja markkinoinnillisesti Turun alueen elinkeinoelämää niin saariston kuin muidenkin lähialueiden osalta. Pitkäjänteinen kansainvälinen PR-työ on tuonut alueemme maailmanlaajuisesti kotisohville Netflixin kautta. Samaan aikaan ruohonjuuritason tuki esimerkiksi saariston pienyrittäjille virkisti kotimaan matkailua korona-aikana: paikallisia pieniä matkailuyrityksiä tukemaan Visit Turku perusti korona keväänä yhteisen KISSKA-palvelun, Turun Nuorkauppakamari toteaa perusteluissaan.

Palkinnon vastaanotti Visit Turun matkailujohtaja Anne-Marget Hellén.

– Me Visit Turussa olemme todella ilahtuneita saamastamme tunnustuksesta, sillä palkinto kertoo meidän onnistuneen tavoitteissamme. Haluamme vauhdittaa paikallista matkailua viestinnän ja markkinoinnin keinoin sekä koota voimia yhteistyöhön myös vaikeuksien keskellä, Hellén sanoo.

– Turun Nuorkauppakamarin Turun kehittäjä -palkinto on aina ollut ajan hermolla ja merkittävä huomionosoitus, Hellén toteaa ja jatkaa:

– Palkinto juhlistaa upeasti paikallisen elinkeinoelämän yhteistyötä, jolla on todella suuri merkitys kaupungin ja koko lähialueen vetovoimalle. Nyt me-henkeä tarvitaan kenties enemmän kuin koskaan.

Turun Nuorkauppakamarin vuodesta 1988 jakama tunnustus myönnetään vuosittain henkilölle, yritykselle, yhteisölle tai teolle, joka on merkittävällä tavalla lisännyt elinkeinoelämän ja muiden yhteiskuntatahojen aktiivista yhteistyötä ja vaikuttanut positiivisella tavalla Turun kehittämiseen. Viime vuosina palkinnon saajina ovat olleet mm. Turun Yliopiston uusi DI-koulutusohjelma, Ruisrock festivaali, Valmet Automotive sekä Meyer Turku.