Turun Kehittäjä -palkinto Meyer Turku Oy:lle

30.11.2016

Turun Nuorkauppakamari ry on valinnut tämän vuoden Turun Kehittäjä -palkinnon saajaksi Meyer Turku Oy:n. Meyerin telakka on merkittävä Turun alueen työllistäjä ja alueellinen toimija. Telakan tilauskanta on vahva, ja luvassa on töitä vuosiksi eteenpäin. Palkinto jaetaan tänä vuonna 29. kerran.

Turun Nuorkauppakamari jakaa vuosittain Turun Kehittäjä -palkinnon alueen yritykselle, yhteisölle tai henkilölle, jolla on ollut merkittävä positiivinen vaikutus Turun talousalueeseen. Tänä vuonna palkinnon saa Meyer Turku Oy.

Telakkatoiminnalla on ollut jo vuosikymmeniä suuri merkitys Turun elinkeinoelämälle, ja Meyer on saanut Turun alueen laivanrakennusteollisuuden jälleen kukoistamaan. Yhtiön tilauskanta on vahva monta vuotta eteenpäin, joten töiden riittävyys alueella on taattu pitkäksi aikaa. Aiesopimuksia on tehty jo vuoteen 2024 asti. Lisäksi Meyer on tehnyt suuria investointeja Turun telakan toimintakyvyn varmistamiseksi.

Meyer työllistää noin 1 500 henkilöä Turun telakalla sekä alihankintayrityksien kautta tuhansia henkilöitä. Työllistäminen ja aktiivinen yhteistyö muiden toimijoiden kanssa näkyvät koko Lounais-Suomen alueella vahvasti. Lisäksi vaikutukset yltävät laajemmalle myös muihin toimialoihin – esimerkiksi palvelujen käyttö alueella lisääntyy.

– Telakan tilanteessa tapahtunut täyskäännös näkyy paitsi Pernossa myös lukuisten yritysten toiminnassa Varsinais-Suomen alueella, ja telakalta saadaan jatkuvasti hyviä uutisia. Siksi meillä on ilo ja kunnia myöntää Turun Kehittäjä -palkinto tänä vuonna Meyer Turku Oy:lle, toteaa Turun Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Daniela Knif-Kiviniemi.

– Turun Kehittäjä -palkinnon saaminen turkulaisilta nuorilta yrittäjiltä on meille suuri kunnia. Olen aina ollut vaikuttunut siitä, että Turussa on paljon dynaamisia yrittäjiä. Jo ennen kuin tulimme tänne, teimme Saksassa hyvää yhteistyötä heistä muutamien kanssa. Tämä on Turulle todellinen voimatekijä, sekä sen meriklusterille että muille toimialoille, toteaa Jan Meyer.

– Haluankin pyytää kaikki mukaan rakentamaan upeita laivoja. Meillä on nyt varsin vakaa tilauskanta pitkäksi ajaksi ja paljon hienoa työtä tehtävänämme. Maustaisin mielelläni laivojamme Turun yrittäjien luovan yhteisön esittämillä innovatiivisilla ideoilla. Siksi näen tämän päivän tilaisuutena juhlistaa yrittäjyyttä, muun muassa muodostaa vahvoja tiimejä, ottaa riskejä ja löytää luovia ratkaisuja. On myös hyvä, että suomalainen yhteiskunta laajemmin tiedostaa asian ja pitää toivottavasti sitä yhtä tärkeänä kuin mekin.

Meyer Turku Oy perustettiin vuonna 2014, kun saksalainen Meyerin perhe osti konkurssikypsän STX Europen toiminnan Turussa. Ennen Meyeria toiminta oli pitkään tappiollista, mutta Meyer on saanut suunnan käännettyä vahvaan nousuun. Yhtiö on tunnettu erityisesti loistoristeilijöiden rakentamisesta.